29.12.2011

Ensimmäinen kehruu - First spinning

Nyt on ensimmäinen kehruu kehrätty ja kerrattu, joten nyt tulee kuvia aiheesta. \o/ Minulla ja rukillani "Lempillä" oli aikamoisia erimielisyyksiä alussa ja se ensimmäisestä pikkuvyyhdistä myös näkyy. Voi tietysti olla että käytön puutetta oli Lempin puolelta, mutta alku oli todella takkuista puuhaa, eikä se oikein kehräämiseltä tuntunut. Sitkeän yrittämisen jälkeen homma alkoi sujua ja toinen rullallinen on oikean oloista säiettä.
Käytin tähän ensimmäiseen "harjoitukseen" (mitäpä muutakaan se olisi ollut...)  Woolgatheringsilta ostettua Mixed Blue Face Leicester -topsia, jota  oli yhteensä 124grammaa, ja ensimmäinen rullallinen oli 57 grammaa, minkä jälkeen rukin rulla hajosi ensin toisesta, ja sitten toisestakin päästä...  Joten sitten oli sotkuisehkoa lankaa iso kasa ja kerin sen ensin toiselle rullalle, ennenkuin yritinkään ruveta sitä kertaamaan. Hoh-hoijaa... :(
Toinen rullallinen (67grammaa) alkoi tuntua sitten jo enemmän siltä miltä kuvittelen kehräämisen tuntuvan oikeasti. :) Navajokertasin molemmat rullalliset, eli lanka on 3-kertaista. 57 grammainen rullallinen (= 1. vyyhti) on yhteensä noin 38 metriä ja toinen rullallinen, 67grammaa, on noin 75 metriä. Kierre on tiukkaa (lue: liian tiukkaa), mutta eiköhän tässä iässä vielä jotain voi oppia, jopa Lempin kanssa. Ainakin nopeat kädet. Tosin päiväunissa siintelee kyllä modernimpi ja vakaakäyntisempi rukki, ehkäpä Schacht Matchless :)

Now my first spinning is spinned and plied \o/ and you'll see pics. I and my spinning wheel "Lempi" had quite many argues about yarnmaking in the beginning and it can be seen in the frist little skein. It is possible that Lempi, which had not been used for almost 30 years, was bit rusty, but the beginning did not feel as real spinning. After a prolonged trying I succeeded and the second bobbin seemed as a real strand.
I used for this first experiment Mixed Blue Face Leicester -top I puchased from Woolgatherings. When I had got quite much fiber on the first bobbin it broke. And then I had quite much messy strand in hands :( I rolled it on other bobbin before I started to ply, blaah! :( The other bobbinfull felt something that I had been guessing spinning could really feel like :) I navajo-plied both bobbinfulls, the first was 57 grams and 38 metres and the second one 67grams and 75 metres. The twist of my fist yarn is tight (to be read: too tight), but I think I can learn as time goes by and more metres are done. At least fast hands because Lempi has no gears and if I treadle too slowly she'll stop or go on wrong direction... I dream of modern spinning wheel, like Schacht Matchless... :)

Topsi - Top

Toinen rullallinen säiettä - The second bobbinfull

Ensimmäinen rullallinen oikealla, toinen vasemmalla. - The first bobbinfull on right, second on left.

Uutta tulollaan - New fiber on way

Toinen topsi on nyt siis kesken ja esikoinen tilasi siitä itselleen lapaset. Tämäkin on Wollgatheringsilta ostettua BFL:ää.

 Another top is in the making and my oldest child ordered mittens of it. This is a Woolgatherings BFL-top too.

28.12.2011

Joulupukki kävi... - Santa dropped by...

Joulu meni, onneksi loma vielä pari päivää jatkuu ja vasta ensi vuonna töihin, joten nyt on vähän aikaa puuhailla harrastusten parissa. Pukkikin kävi, toi lapsille hirvittävät kasat lahjoja ja minäkin olin ollut sen verran kiltti, että muutaman lahjan sain.

Christmas is gone, luckily my vacation continues couple more days and only next year I'll have to go work. So I have little more time to hang around and take an interest in my hobbies. Santa Claus dropped by us and left very generous piles of presents to children and I had been so nice too that I got few of my own.


Pari neulekirjaa... Ihania <3 - Couple of knitting books... I love'em <3

JossuP myi pois stashistään Handun BFL:ää pari vyyhteä väriä "Bring Back" ja pukki toi ne mulle :) - JossuP sold couple of skeins from her stash, Handu BFL colorway "Bring Back", and Santa bring them to me :)

19.12.2011

Unisukat - Sleep wear socks

Sain sukat valmiiksi eilisiltana ja tänään napsin nämä kuvat. Valo on surkeaa tähän aikaan vuodesta ja myös vuorokaudesta, joten ohessa siis harmaankalpea aavistus aiheesta.
Ohje on Sonja Köhlerin Wunsch Blatt Socken , joissa molemmissa sukissa eri kuvio, ja lanka Handun Merinosukkalankaa värissä It's the Ice Cream Song ja sitä meni näihin 72 grammaa, joten ovat ohuet ja pehmeät unisukkakäyttöön :)

I got my socks ready yesteday evening and today I took some pics. Lighning is poor this time of year, and evening even worse, but you'll get a pale guess of loveliness of them.
It's pattern of Sonja Köhler, Wunsch Blatt Socken , which has different pattern for each sock, and the yarn used is Handu Merinosukkalanka color "It's the Ice Cream Song", used total 72 grams. These socks are thin and cuddly sweet to be used as sleeping socks :)






11.12.2011

Tulossa... - Coming up...

Tähän ihan vaan pieni juttu, kun nuo kesken olevat unisukat eivät oikein ole ottaneet valmistuakseen, eikä sen puoleen mikään mukaan, että miksi... Siis yleensä vain siksi että hitto kun on kiirettä... niin ja joulukortitkin tuli tänään viimein askarreltua valmiiksi, mutta... Siis "täksi", että tämän kanssa mä vasta opettelen... ja tuotoksia sitten myöhemmin ;)


Just a little notice here, cause my sleeping socks are not finishing themselves nor anything else... well X-mas cards I crafted and those become ready today... and otherwise I'm all the time taken, damn... but for your notice, this takes some time to learn to use properly... you'll see later ;)
 
Isoanoppini kapiorukki 1930-40-luvun taitteesta, täysin toimiva. - My great-mother-in-laws spinning wheel from 1930's-40's, fully functioning.


Elämä "vie" - C'est la vie

Huomasin että viimeisestä päivityksestä on aikaa ja koko ajan elämässä tapahtuu, niin ettei tänne mitään ehdi päivittää ;)
Eilen lauantaina vietettiin pienimmäisen synttäreitä ja niihin valmistautuminen jäi vähän viime tippaan. Torstain kävin kaupassa ostamassa tarvittavat tarvikkeet ja leivoin pari kakkupohjaa, perjantaina meni töiden jälkeen kampaajalla aikaa niin, että aika kiireessä tuli kakut tehtyä loppuun, ilta-kadeksan ja -yhdentoista välissä ja samalla sieni-jauhelihapiirakka (josta ei ole kuvaa, mutta se oli hyvää!). Lauantaina ennen ensimmäisiä vieraita (saapuivat 10:30) sitten viimeistelyt kakkuihin, kylmäsavulohi-hapankorppurullat, riisipiirakoiden (pakasteesta) paisto ja munavoin teko ja... sitä rataa ja sitten koko päivä vieraita, mutta kivaa oli ja neiti onnellinen kolmen uuden Zhu-Zhu-Pets -hamsterin omistaja :) Joten parit otokset leipomuksista ja pieni kirous päälle, jotta mitään en enää kermalla koristele tähän tyyliin! Kyllä se jatkossa on kreemiä joka pitää pintansa, paikkansa ja värinsä ja on se ihan hyvää, ainaki lasten mielestä...

 I noticed some time have passed since the most recent update here. But my life goes on so fast I have no time to update ;)
Yesterday (Saturday) we had birthday party of the youngest one and I made through the arrangements just barely. I shopped for baking materials on Thursday afternoon and in evening baked couple of cake bases. On Friday I was at hairsalon, and after that, between 8pm and 11pm, I filled in the castle cake and decorated it. And beside that I made a bolete-minced meat -pie (do not have a pic, but it tasted delightful). On Saturday the first guests arrived 10:30am and berofe that I finished both cakes, made those cold-smoked-salmon -ryerolls and some karelian pastries went from freezer to oven and out and then I made some eggbutter to have with pastries... Well, then we had this party and it was fun and now my littlest has three new Zhu-Zhu-Pet -hamsters and is soooo happy :) I took few pics of bakings and then swored I won't use whipped cream this widely any more... the buttercream would be much nicer option to stay in place and preserve the colour. And its very well edible at least by the younger ones...


Wiltonin linnavuokaa tässä käytetty - Wilton Castle cake mould used


Hellapoliisin kirjasta appelsiini - suklaakakku - From Hellapoliisi- book a orange-chocolate cake


Kylmäsavulohi-hapankorppurullat - Cold smoked salmon -ryerolls