28.12.2013

Pukineita pienimmille ja vähä kehruita - Garments for the littlest ones and some spinnings


Noin viikko ennen joulua valmistui perheen nuorelle herralle villapaita. Malli on Alicia Plummerin Abate, mutta mä käytin ohjetta huomattavasti ohuempaa lankaa, joten aika lailla kaiken sai laskea uudestaan, mutta ihan hyvä siitä tuli. Ohjeessa ei ole mitään kuvioita, mutta nuori herra halusi "jotain tämmöstä siksakkia", eli sai mitä halus. Lanka on Posh Yarnsin Sadie Sockia ja olin vähän ihmeissäni neuloessa, kun väriä tuntui lähtevän käsiin. Ja jep juu, sitten kun sain valmiiksi, niin ensmmäinen huuhteluvesi oli tummaakin kuusimetsää tummemman vihreää vettä, hui! Seuraavaan veteen kippasin sitten etikkaa ja homma helpotti, värit kiinnittyivät, mutta jotenkin jäi vähän inha olo noin vuotavasta väristä, vaikka lanka muuten ihanaa onkin, merino-tenceliä 50/50. Eli ei kutita ja pääasia on, että nuori herra on tyytyväinen, ja sitä hän on.
Mun Ravelryn projektisivu.

About a week before Christmas I finished a sweater for the young gentleman in our house. The pattern is Alicia Plummer's Abate, but I used much thinner yarn and had to calculate almost all over. But it turned out to be very nice. There are no figures in pattern but my son wanted "somekind of zigzag, or something", so he got what wanted. Yarn is Posh Yarns Sadie Sock and I was bit unsure during knitting as I felt that color tinted my hands. And yep, it really did. After finishing the sweater I soaked it and the first rinsing water turned darker than murky spruce forest green, yikes! I added some vinegar to the next water and then the colour settled, but I wasn't very pleased with that much leaking. Otherwise the yarn is lovely (merino/tencel 50/50), doesn't itch. And the most important thing is that my son is happy, and he is.
My Ravelry project page.










Ja huushollin nuorempi neiti taas on huokaillut pöllölapasten perään jo pidempään, joten pitihän semmoset neulasta. Tämäkin ohje meni vähän modailuks, kun alkuperäinen ohje on bulky-vahvuiselle langalle ja aikuisen koossa, mut mä tein lapselle ja DK-paksuudesta. Tein myös ranneosat ohjeesta poiketen kierretyin oikein-silmukoin 1 oikein 1 nurin neuletta. Ja sitte en kaventanu, ja tein yhden nurjan kerroksen ennen pöllön aloitusta ja pöllön viereen kaks nurjaa molemmin puolin... ja pöllön vartalo on kerroksen verran pidempi ja naama kerroksen matalampi... ja muuten sit aika lailla ohjeen mukaan ja sovittaen kämmenosan ja peukalon pituudet... että joo, sillee, modaillen. Ja neiti ite valkkas pöllöjen silmät! Ja ne on nyt sit kuulemma ihanat lapaset.
Mun Ravelryn projektisivu.

And the younger miss in house has been sighing after owl mittens for some time. So I had to do a pair for her. This pattern also had to be modified, as it was for bulky-weight yarn and for adult size and I was doing for child and of DK-weight yarn. I did the cuffs otherwise than in pattern; with twisted-knit 1 knit 1 purled ribbing. And I didn't decrease, did a purled row before starting the owl, made also 2 purled stitches on both sides of owl, the owl's body is one row taller and face one row lesser... and otherwise I followed the pattern but of course fitted the palm and thumb... yep, some mods. And the little miss chose the eyes herself! And I overheard the mittern to be the best ones so far in her opinion.
My Ravelry project page.






On vähän tullu myös kehräiltyä. Nyt on ollu vähän semmonen missio-olo, kun oon päättäny, että pitää kehrätä noita vähemmän ihania villoja pois, jotta sit pääsee jonain päivänä niitten tosi ihqujen kans vauhtiin,ja niitten kans on oltava joku suunnitelma toteutuksesta ennen kehruuta. Nyt oon kehränny ilman tarkempaa ajatusta projektista kyseiselle langalle. Siis eihän näissä villoissa sinänsä mitään varsinaista vikaa ole, mut ne näytti puodin kuvassa aika eri näköiseltä kuin luonnossa ja ovathan nuo olleet jo vajaat kaks vuotta marinoitumassa, joten aika oli kehrääntyäkin.

I have spun some too. I have had a kind of mission to spin not so lovely wool tops lately. As soon as I finish some of them I let myself loose to spin more beautiful fibers in my stash. But the more lovely fibers has to have some kind of project in mind before I start spinning. Now I have spun randomly, no project in mind and eventually there's nothing wrong with these tops, but they seemed bit different in shop photo than in real life. And these have been in my stash almost two years, so they had their time now.



Mun Ravelryn kehruuprojektisivu - My Ravelry handspun project page.





 Ihan jees sukkalankaa kakspuolsataa metriä tuli siis tuosta vihertävä-ruskeasta... Ja sit tää toinen, noo, pompsakkaa lankaa siitä, eiköhän siitä jotain keksitä, vaikka väri ei sit ollukkaan mun juttu kuitenkaan, mut vajaat kolmesataa metriä sitä nyt sit on.

Quite satisfyling sock yarn about 250 meters of that greenish-brownish top, yep... And the other, blueish one, bouncy yarn about 280 meters and we'll see later what it will be. The fiber was okay but the colour wasn't mine almost at all.



 Mun Ravelryn kehruuprojektisivu - My Ravelry handspun project page.






Tämmöstä loppuvuoden saldoa, lisää pakkopullakehruuta meneillään ja puikoillakin olis hommaa, mut ku on vaan yhdet kädet... Olkaahan varovaisia uuden vuoden tulitteiden kans. Ens vuoteen, pus!

This kind of things as year is coming to end. More have-to-spin-spinnings on wheel and something on needles too, but I only have one pair of hands... Be careful with new year fireworks. See you next year, kisses!

23.12.2013

Hyvää Joulua... - Merry Christmas...


... ja Onnellista Uutta Alkavaa Vuotta 2014 Teille Kaikille blogini lukijoille. Viettäkää kaunis, rauhallinen ja ihana joulun aika mukavien käsitöiden ja läheistenne seurassa ♥

... and Happy New Year 2014 to All You Readers of my blog. Have beautiful, peaceful and lovely Christmas time with nice handicrafts and your loved ones ♥

17.12.2013

Vapauksia - Freedoms

on kaikenlaisia...
all sorts...



...niin kuin se, että jonakin päivänä ei enää tarvitse herätä kellon soittoon ja kömpiä töihin, hurraa eläke! No ei mulle tietenkään, vaan eräälle henkilölle työelämän lähipiirissä. Joten teinpä huivin hälle. Malli on Rose Beckin Blissful, lankana Handun Perussukkis. Siitä tuli aika kiva ja saaja tykkäs :) Ihania eläkepäiviä!
Mun Ravelryn projektisivu.

... like that one day you do not need to wake up with alarm and get to work, hooray for retirement! Not for me of course, but to one person in my ineer work circle. So I made a shawl for her. The pattern is Rose Beck´s Blissful, yarn is Handu Basic Sock Yarn. It turned out to be quite nice and the receiver was happy with it :) Have nice retirement days!
My Ravelry project page. 

Tyttäreni hiukan auttoi kuvauksissa. - My daughter helped a little during photoshoot session.



Untitled
Just eläkkeelle lähdössä - Just ready for retirement!
 
... kuten luistelu avaralla järven jäällä... Ihan pakko jakaa tämä kuva viime sunnuntailta <3

... like ice skating on lake... Had to share this pic with you, taken last Sunday <3



... ja synttärien viettäminen, erityisesti silloin kun ikä ei paina yhtään ja elo on kuin prinsessalla!

... and having a birthday party, especially when you're young and live like a princess!





Valkoista joulua toivon ja vuoden viimeisiä työpäiviä paiskin tällä viikolla, sitten on pieni pala vapautta mullekin, hurraa, t. Dentaurus.

I'm just hoping for white Christmas and working last workdays of this year on this week. Then it's time for a little freedom for me too. Cheers from Finland, Dentaurus.

2.12.2013

Sitä sun tätä - Bits of this and that

Ei täällä ole mitään nähtävää, hajaantukaa...
On nyt ollu vähän sitä sun tätä muuta elämää, vähän on tullu opiskeltuakin, ja tuntuu, ettei oo oikein paljoa ehtiny muuta ku hamsteroida lisää uusia lankoja ja kuituja. Ja jotain juttuja on kesken, eikä nuo keskeneräiset hommat taida ketään oikeesti kiinnostaakaan, ja yhtä jo valmistunutta ei voi vielä paljastaa. Mut tässä nyt vähän tämmönen sillisalaatti kuvia viime ajoilta.

There's nothing to see, adjourn please... 
Well, I have had other things going on in my life, some studying too, and I feel I haven't had much time to do anything yarn and fiber-related than to hoard more of those. Some things are in the middle of process, and I think none is interested in those, and one project is finished but not yet to be published. But here's a menagerie update of pics.


Vähän kehruita, älkääkä kysykö mitä näistä tulee, en hitsivie todellakaan tiedä vielä... - Some handspun projects, but do not ask what those'll be later, God only knows if even he... :

HilltopCloud 'Deep Sea Batt', mun projektisivu / my project page, kimallusta lievittämään mun sisäistä harakkaani / to comfy my inner crave for some bling bling

muuttui tällaiseksi / turned out like this:





SpinCityUK (pieni ylläribatti tilauksen ohessa / a little extra surprise batt) 'Coral Reef', mun projektisivu / my project page





Friday Studios Corriedale 'French Lavender', niinku ranskalaista laventelia... joskus vaan täytyy kehrätä niitä vanhimpia ostoja pois / some time one has to spin those oldest purchases away... mun projektisivu / my project page





 Sitten tuo poikaseni ilmoitti eräänä syksyisenä päivänä, että "äiti, ulkona on aika kylmä, mä tartten kaulaan jotain kun meen fillarilla pysäkille"... Jep, äiti hoitaa... "valitse näistä malleista ja sitte näistä langoista"... Valinnat näkyy kuvassa ja tarkemmat speksit mun Ravelryn projektisivulla, malli on Stephen Westin Westlake ja lanka LanitiumExMachinan merino-kashmir-nailonia... Huivi on kuulemma hyvä kaulassa, ei kutita yhtään ;)

One day my son came to tell me "mom, there's quite cold outside, I need something to warm my neck as I ride my bike to the bus stop"... Yep, mom takes care of..." please, choose from these patterns and these yarns"... You see in pics how it went, more specs on my Ravelry project page. The patterns is Stephen West's Westlake and yarn is LanitiumExMachina's merino-cashmere-nylon yarn... I heard the shawl is comfortable around neck, not itchy at all ;)

 







Ja sit on ollu erinäisiä juttuja ja niihin sit vähän kakkuja. Yks peruskakku kermaa + mansikkaa ja pari hyytelökakkua, toinen appelsiini-aprikoosi versio ja toinen karpaloinen...

And then we've had some occasions and for those some cakes. One ordinary cake with whipped cream and strawberry filling and couple of jelly cakes, a orange-apricot and a cranberry one...





Hyvää alkanutta joulukuuta ja adventin aikaa kaikille :) Tän päivityksen piti tulla ilmoille jo sunnuntaina 1. joulukuuta, mutta kuinkas kävi, myrsky vei sähköt yli 7 tunniks, mutta jep, taas toimii. Eli tämmöstä, eipä mulla muuta. Jos tykkäsit, jätä kommentti ;)

Have nice Holiday Season everyone :) This update was to air on December 1st, Sunday evening, but we had a storm here and all electricity was gone for over 7 hours... But yeah, works fine again, and that's all folks. If you like what you saw, leave a comment, thanks ;)